Hyppää sisältöön
Turvallinen kohtaaminen lapsen edun mukaisesti

Tapaamispaikka-toiminta

Perheiden käytössä on keittiö, askartelutarvikkeita, kirjoja, leluja ja pelejä. Olemme huomioineet eri ikäiset lapset.

Ammattilainen on paikalla auttamassa ja tukemassa sekä varmistamassa erityisesti lapsen turvallisuuden.

Lasta suojataan vanhempien välisiltä ristiriidoilta. Tapaamispaikassa voidaan toteuttaa valvottuja ja tuettuja tapaamisia sekä valvottuja vaihtoja. Lisäksi toteutamme kotitapaamisia ja yön yli tapaamisia.

Lasten ja vanhempien tukeminen

Tapaamisten tavoitteena on tukea lapsen ja tapaajavanhemman suhdetta. Vanhempia kannustetaan viettämään aikaa lapsen kanssa ja huomiota ohjataan tapaamisen aikana lapseen. Vanhemmat saavat kannustusta, ohjausta ja palautetta vanhemmuudestaan.  

 Vanhempien tueksi voidaan sopia erikseen keskusteluja. Keskustelu mahdollistaa vanhemmille paikan, jossa voi käsitellä vanhemmuuteen ja lapsen tarpeisiin liittyviä kysymyksiä yhdessä erotyöskentelyn ammattilaisten kanssa. Lapsen yksilöllisillä tapaamisilla voidaan vahvistaa lapsen omien tarpeiden ja toiveiden huomioimista. Tavoitteena on vahvistaa lapsen oikeuksia ja tukea vanhempia löytämään omia voimavaroja ja keinoja toteuttaa turvallista vanhemmuutta.

Milloin tapaamispaikkaan?

Tapaamiset järjestetään yhdessä lapsen, perheen ja yhteistyöverkoston kanssa sopien ja tilannetta tarkastellaan erityisesti lapsen näkökulmasta.

Perusteita tapaamispaikan palvelujen käyttämiseen ovat muun muassa

  • vanhempien luottamuspula ja ristiriitaiset välit,
  • päihde- ja mielenterveysongelmat,
  • tapaamis- ja huoltoriidat,
  • väkivalta tai sen uhka,
  • kaappausuhka tai
  • lapsen sijoitus.

Tapaamisten valvonta tai tuki perustuu lastenvalvojan vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen tai lastensuojelun päätökseen, jossa määritellään tarvittavien toimenpiteiden sisältö.

Kysy lisää